Partioleikki: Lentokonejumppa

Leikin ohjeet

Leikkijät asettuvat jonoon ja nostavat kätensä sivuille, he muodostavat lentokoneen. Ensimmäinen leikkijä (ohjaaja?) on kapteeni, joka kertoo millaista lentosäätä on luvassa. Alussa tapahtuu nousukiito - lähdetään kulkemaan kiihtyvällä vauhdilla kyykyssä, kumarassa kulkien. Kun tasainen lentokorkeus on saavutettu, vauhti tasaantuu ja alkaa matkalento, jossa tehdään hieman kaarroksia, joissa toinen siipi menee alemmas. Matkan aikana koetaan erilaisia sääoloja. Esimerkiksi voidaan kohdata ilmakuoppia (edetään hyppien nopeasti pieniä hyppyjä tai kyykkyjä tehden) matkalla voi myös tulla myrsky (rajua heiluntaa, laskeudutaan alemmas eli koukistetaan polvia) tai kohdataan pientä turbulenssia (siivet heiluvat hieman eli tehdään kämmenellä pientä ympyrää). Lopulta laskeudutaan eli toimitaan samoin kuin nousukiidossa, mutta päinvastoin.

Lisätietoja

Ilmoittaja

MLL

Kategoriat

  • Alle 3-vuotiaille
  • 3-6 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Mielikuvitusleikit
  • Liikuntaleikit
  • Ulkoleikit
  • Alle 5 minuuttia
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Ryhmän toiminta