Yhdistä parit

Leikin ohjeet

Perehtykää Lapsen oikeuksiin omalla tukioppilasporukalla ja miettikää mitä ne tarkoittavat käytännössä. Lisätietoa saa nuorten oikeudet - sivuilta josta löytyy myös kattava linkkilista.
Tarvitaan erilaisia esineitä tai kuvia. esim. ruoka, lautanen, kynä, koulu, laastari. Nämä viittaavat esimerkiksi oikeuksiin saada riittävää ravintoa, opiskella, ja saada terveydenhoitoa. Kannattaa perehtyä korteissa oleviin teksteihin, ja pohtia minkälainen kuva tai esine sopii kuhunkin. Kaikista oikeuksista ei tarvita kuvaa tai esinettä, mutta kekseliäisyyttä kannattaa käyttää. Jotkut saattavat sopia useampaankin.
Kuvat voi tehdä itse piirtäen tai valokuvaamalla. Kuvaamataidon tunnit sopivat materiaalin tekemiseen oikein hyvin. Kuvien täytyy olla sopivan kokoisia, jotta ne voi laittaa esille joko seinälle tai pöydälle. Kuvia voi myös leikata lehdistä tai tulostaa netistä. Oikeuksia on niin monta, että kaikkia ei välttämättä tarvitse käyttää, voitte ihan hyvin valikoida niistä kiinnostavimmat.
Tekstien valmistamiseen voi tulostaa netistä lapsenoikeuksien kortit sivun oikeasta palkista tai käyttää lapsen oikeuksien esitettä Pystyttäkää koulun aulaan, tai tukaripisteesen tiedotuspöytä. Asetelkaa kuvat tai esineet ja niihin liittyvät tekstit numeroidaan ja asetetaan esille.
Osallistujan tehtävänä on osata yhdistää oikea kuva ja oikeus toisiinsa. Osallistujat voivat ratkaista tehtävät esim. pareittain. Kuvat voi merkitä kirjaimin ja tekstit numeroin ja osallistujat kirjoittavat oikeat kirjain – numeroparit paperilapulle.
Aika: osallistumiseen 5-10 minuuttia. Valmisteluun toteutustavasta riippuen 2-4 tuntia.

Lisätietoja

Paikka: oppitunti, tukaritunti, välitunti Tarvikkeet: erilaisia esineitä tai kuvia, lapsen oikeuksiin liittyvät tekstit (sivun oikeassa reunassa lapsen oikeuksien kortit)

Ilmoittaja

Nuortennetti

Kategoriat

  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • Yli 45 minuuttia
  • pieni sisätila (esim. luokka)
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Ryhmän toiminta
  • Kiusaamisen ehkäiseminen
  • Yhdenvertaisuus