Järjestäkää tuolit katsomoksi. Leikin vetäjä menee näyttämölle kertojaksi tai kysyy tähän vapaaehtoista. Kertoja lukee ääneen satua. Kirjaksi soveltuu esimerkiksi Grimmin sadut. On tärkeää, että valitussa kertomuksessa on nopeasti eteneviä juonenkäänteitä ja useita roolihenkilöitä. Aina, kun tarinaan ilmestyy uusi roolihenkilö, saa hänet omakseen kokeva nousta ylös ja alkaa näytellä tarinan tapahtumien mukaisesti. Kertojan on muistettava odottaa hetki, jotta näyttelijä ehtii mukaan. Lukekaa kertomus loppuun samalla sitä näytellen. Lopuksi yleisö taputtaa liikkuvalle satukirjalle.
Leikkiin tarvitaan satukirja.
Terhokortit / Vuokko Hurme