Meidän mediaa


Leikin nimi
Meidän mediaa
Leikin ohjeet
Lapsille tärkeät kokemukset ja kiinnostuksen kohteet luovat perustan yhteiselle toiminnalle. Parhaita asiantuntijoita lasten elämään liittyvistä mediasisällöistä ovat lapset itse. Esitelkää ja tuokaa yhdessä tekemällä näkyväksi lapsille merkityksellisiä mediatarinoita, -hahmoja ja -kokemuksia. Keskustelkaa lasten kanssa heidän lempipeleistään, -ohjelmistaan ja -hahmoistaan sekä kokemuksista niiden parissa. Pohtikaa yhdessä, millaiset tarinat ja hahmot ovat kiinnostavia ja miksi. Kirjatkaa ylös lasten suosikkien nimiä ja etsikää niiden kuvia lehdistä, mainoksista tai netistä. Voitte pohtia ja tutkia myös, millaisia oheistuotteita lasten suosikkitarinoihin ja -hahmoihin liittyy ja mitä omasta lähiympäristöstä löytyy. Kootkaa nimet, kuvat ja tiedot lasten suosikeista näkyviin ryhmätilan seinälle tai taululle. Valitkaa lasten kanssa ryhmän TOP5-mediasisällöt – tarvittaessa vaikka äänestämällä. Tehkää pienryhmissä tarkemmat esittelyt viidestä suosikista. Ideoikaa, miten tarinoita, pelejä ja hahmoja voisi esitellä. Pohtikaa esimerkiksi, mitä tarinassa tapahtuu, mihin paikkaan se sijoittuu ja keitä ovat päähenkilöt. Tai mitä pelissä yritetään tehdä tai saavuttaa ja millaisia pelihahmoja ja -ympäristöjä siinä on? Mikä tarinassa tai pelissä on lasten mielestä parasta ja kiinnostavinta? Entä onko niissä jotain pelottavaa, liian jännittävää tai muuta lasten mieltä askarruttavaa? Voitte miettiä myös, minkä ikäisille suosikit parhaiten sopivat. Lapset voivat tehdä esittelyt piirtämällä ja kertomalla kuvista. Selostukset voidaan tallentaa ääninauhurilla tai videoimalla. Videoklipit voi halutessa liittää esimerkiksi Aurasma-sovelluksella tai QR-koodeilla lasten piirroksiin, jolloin mobiililaitteen avulla on helppo katsella piirroksia ja samalla kuunnella lasten esittelyä suosikistaan.
Lasten suosikkeja voi esitellä myös hyödyntämällä kamerakynän pedagogiikkaa. Tehtävänä on siis kuvata videoesittely mediasuosikista. Aluksi lapset miettivät pienryhmässä, mitä he haluavat suosikistaan kertoa ja miten sitä esitellä. He voivat käyttää esittelyssä apuna esimerkiksi kuvia, leluhahmoja ja muuta rekvisiittaa tai haastatella kavereita kertomaan lyhyesti pelistä tai tarinasta. Seuraavaksi lapset sopivat kuvaustehtävän työnjaosta (kuvaaja, kertoja, näyttäjänä ja niin edelleen). Esittely kuvataan yhdellä otolla, jonka pituus on korkeintaan 1–2 minuuttia. Valmiit esittelyvideot katsellaan yhdessä ja jutellaan vielä niiden herättämistä ajatuksista.
Lisätietoja
Tavoite: Tehdä lasten omaa mediakulttuuria näkyväksi lasten itsensä kertomana.
Tarvikkeet: Lasten valitsemien hahmojen kuvia lehdistä tai itse piirrettyinä, tallennusväline kuten ääninauhuri tai tabletti.
Lähde: Mediatehtäviä varhaiskasvatukseen, MLL 2018
Ilmoittaja
MLL
Sopii
  • 3-6 -vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Mediataidot

Tulosta