Kikabo / Pii


Leikin nimi
Kikabo / Pii
Leikin ohjeet
Kikabo on piiloleikki. Etsijän eli Kikabon täytyy pysytellä koko ajan keskiympyrään
asetetulla patjalla.
Peli alkaa kun etsijä huutaa “Kikabo” ja alkaa laskea kymmenestä alaspäin nollaan asti.
Laskemisen aikana muut käyvät koskettamassa Kikabon patjaa ja ryntäävät piiloon
keskiympyrän ympärille asetettuihin piiloihin. Laskettuaan Kikabo alkaa etsiä muita
patjallaan pysytellen. Nähtyään jonkun osallistujan Kikabo huutaa löydetyn nimen, jolloin
löydetty siirtyy sivummalle esim. puolapuihin temppuilemaan.
Jos Kikabo ei näe ketään, hän huutaa Kikabo! ja alkaa laskea yhdeksästä alas päin. Silloin
piilossa olijoiden täytyy tulla koskemaan Kikabon patjaa ja ehtiä takaisin piiloon. Leikkiä
jatketaan niin kauan kunnes kaikki osallistujat on löydetty.
Kiinnijääneitä voi pelastaa koskettamalla keskellä olevaa patjaa ilman, että Kikabo huomaa.
Tällöin jo kiinnijääneet pelastuvat ja peli alkaa alusta.
Peli voi alkaa alusta myös jos Kikabo ei löydä ketään ja huutaa Kikabo. Tällöinkin kaikki
pelastuvat ja peli alkaa alusta.
Lisätietoja
Huom! Pelastukseen voi olla joskus tarpeellista lisätä sääntö, että pelastaa saa vasta
ohjaajan luvalla tai kun kolme on jäänyt kiinni.
Ilmoittaja
WAU ry
Sopii
  • Kaikenikäisille
  • Ryhmäleikki
  • Liikuntaleikit
  • 5-15 minuuttia
  • 15-30 minuuttia
  • pieni sisätila (esim. luokka)
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • Ryhmän toiminta

Tulosta