Leikkivarjoleikit / Karuselli ja teltta


Leikin nimi
Leikkivarjoleikit / Karuselli ja teltta
Leikin ohjeet
Karuselli: Leikkijät valitsevat varjosta oman värin ja seisovat leikkivarjon ympärillä ja pitävät
yhdellä kädellä kiinni valitusta väristä. Kaikilla osallistujilla on rintamasuunta
samaan suuntaan. Lähdetään kävelemään varjon kanssa ja kävellen pyöritään
ympyrää. Kun ohjaaja / tai valittu henkilö sanoo jokin väri varjosta esim. punainen,
kaikkien punaisten pitää juosta edessä olevan punaisen kohdalle tai peruuttaa
taaemman punaisen kohdalle.
Pienten lasten kanssa voi myös tehdä sellaisen karusellin, että yksi lapsista menee
varjon keskelle istumaan ja muut pyörivät varjon kanssa ympyrää.

Teltta: Lapset seisovat leikkivarjon ympärillä ja pitävät molemmin käsin kiinni varjosta.
Lapset nostavat varjon yhdessä ylös suorille käsille ja laskevat takaisin alas
vyötärön korkeudelle yhdessä ohjaajan tahtiin. Tämä tehdään muutamaan kertaan,
jotta kaikki pääsevät ja malttavat tulla mukaan samaan tahtiin. Kun varjo on kaikilla
ylhäällä, ohjaajan merkistä lapset astuvat askeleen eteenpäin, vetävät varjon selän
takaa pyllyn alle ja istuvat nopeasti alas. Kaikki lapset ja ohjaajat jäävät varjon alle
Lisätietoja
Huomioitavaa leikkivarjon kanssa:
● Leikkivarjon päältä ei kannata kävellä koska varjo on liukas. Kaatumisvaara.
● Kannattaa sopia jokin merkki lapsille, jonka jälkeen saa varjoa heiluttaa.
● Varjon alle ei saa mennä ilman lupaa.
Ilmoittaja
WAU ry
Sopii
  • Kaikenikäisille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • Liikuntaleikit
  • Ulkoleikit
  • Alle 5 minuuttia
  • 5-15 minuuttia
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Ryhmän toiminta

Tulosta