Narunhyppääminen


Leikin nimi
Narunhyppääminen
Leikin ohjeet
Ennen hyppäämistä valitaan pyörittäjät ja sovitaan, millaisia hyppyjä ja pyörityksiä tehdään. Hypättäessä Pitkää piimää pyörittäjät pyörittävät narua oikein hitaasti. Hyppääjät seisovat jonossa. Jokainen juoksee vuorollaan narulle, hyppää kerran ja juoksee pois. Kun hypätään Vikkeliä, narua pyöritetään nopeasti. Sellainen naruleikki, jossa narua ei pyöritetäkään ympäri, vaan laidalta laidalle edestakaisin, on nimeltään Laineet. Kahdeksikkoa hypätään niin, että hyppääjä lähtee juoksemaan jommankumman pyörittäjän takaa, hyppää, menee pois, kiertää toisen pyörittäjän, hyppää taas ja palaa lähtöpaikkaan. Virrat on hyppy, jossa leikkijä ensin hyppää yksin, sitten toinen tulee mukaan ja hyppäämistä jatketaan yhdessä. Narua voidaan hypätä myös kahdella narulla. Jotta hyppääminen onnistuu, narut eivät saa pyöriä yhtä aikaa, vaan niitä on pyöritettävä vuorotahdissa.
Se hyppääjä joka sotkeutuu naruun tai hyppää väärin, joutuu heti pyörittäjäksi.
Lisätietoja
Leikkejä 1950-60-luvuilta

Lähteet:
Mysi Lahtinen: Kymmenen tikkua laudalla. 2005. Tammi.
Anja Helena Ojaharju ja Liisa Helenius: Leikitään ulkona. 1986 MLL.
Suuri suomalainen leikkikirja. 1986. WSOY.
Ilmoittaja
MLL
Sopii
  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Kaikenikäisille
  • Ryhmäleikki
  • Liikuntaleikit
  • Ulkoleikit
  • Alle 5 minuuttia
  • 5-15 minuuttia
  • 15-30 minuuttia
  • 30-45 minuuttia
  • Yli 45 minuuttia
  • pieni ulkotila
  • iso ulkotila (esim. kenttä)

Tulosta